|
Estevalmennus 16.2.
Tänään harjoiteltiin rataa sekä kahden esteen sarjaa. Sarjalla tarkoitus oli saada mahtumaan kaksi laukka-askelta, ei enempää
eikä vähempää. Jokaiselta tämä alkoi loppua kohden sujua nätisti. :) (Ratapiirros)
Ryhmä 1 - klo 17.30 Cinnie & Jester Soul - Jesse lähti hyppäämään rataa hyvin, laukat vaihtuivat ja lähestymiset olivat hyviä. Vauhdin sait hyvin säädeltyä esteiden välille ja ennen ponnistuksia. Sarjalla alussa Jesse otti isoja askeliaan ja hyppäsi yhdellä laukkaaskeleella, pidätä ja kokoa hieman enemmän ennen sarjalle tuloa. Varmista, että askeleet sopivat ensinnäkin sarjan ensimmäiselle, ja tämän jälkeen keskity vasta seuraavaan. Lopussa alkoi näyttää hyvältä, hienoa! Hepuli. & Alwyn's Danica - Tammalla oli hypä rytmi, mutta hypyt tulivat välillä liian lähelle. Etsi sopiva tahti ja hoe vaikka hiljaa itseksesi pitääksesi sen yllä. (tahti, tahti, tahti..) Ratsasta pohkeella reippaasti eteen ja rohkaise Ninniä. Lopulta rata alkoi sujua hienosti! Sarjalla ei ollut ongelmia, Ninni hallitsi homman täydellisesti! Zofy & America of the Night - Nikke hyppäsi oikein sujuvasti, vaikka pomput olivatkin hieman kaukaisia. Pidätä rohkeammin ja sovita askeleet esteelle. Istunta oli hyvä ja rata sujui oikein hyvin kun ponnistuksetkin osuivat kohdilleen! Sarjalla Nikke löysi tekniikan ja osasi itsekin jo askelta lyhentää sarjalle sopivaksi. Hienoa! Nöff & Kaya KAR - Kaisa hyppäsi rohkeasti ja varmasti radalla olevat esteet ilman sen suurempia ongelmia! Laukka oli sopivan reipasta ja tahdikasta, ponnistukset olivat hyvät. Sarjalla oli aluksi vaikeuksia saada se kaksi askelta mahtumaan, kun tamma olisi niin mielellään ne yhdellä mennyt! Rohkeat pidätteet ja hevosen kokoaminen ennen sarjaa ja siinä välissäkin auttaa jo paljon. Muuten oikein hyvä! Lopputunnista sarja näytti onnistuvan. Ryhmä 2 - klo 18.30 Jenn. & Morwenna - Marialla oli tänään hieman enemmän energiaa, jota se pääsi esteradalla selvästi purkamaan! Tamma laukkasi reippaasti ja tahdikkaasti, ponnistukset olivat kohdillaan. Pidätteet menivät vauhdista huolimatta läpi ja laukatkin vaihtuivat niinkuin pitikin. Sarjalla meno oli jo rauhallisempaa, ratsasta kuitenkin pidätteitä jotta ponnistukset osuisivat paremmin ja laukkaa saisi helpommin säädeltyä. Oikein hyvä! Carin & OK's Wholly Laud - Tänään Lape oli erittäin vauhdikas, ja välillä oli hilkulla ettei ponnistus osunut liiankin kauas. Ratsasta pidätteet selvästi läpi jotta hevonen ymmärtää hidastaa ja askeleet saataisiin sopimaan hyvin esteille. Lopulta rata alkoi näyttämään oikein mallikkaalta. Sarjalla Lape keskittyi hyvin, hypyt onnistuivat oikein kivasti! Dear-head & Chance MHW - Chance hyppäsi tänään oikein mukavasti ja laukkakin oli aktiivista. Puomit kolahtelivat pariin otteeseen alas. Ratsasta takaosa vielä aktiivisemmaksi ja kokoa hieman enemmän laukkaa pidätteillä. Kun virheet oli korjattu, Chance hyppäsi esteet leikiten. Sarja onnistui moitteettomasti, hyvä! Jenna H. & Violan Vincent - Viski oli tänään jälleen reippaalla tuulella, ja radalla olevat esteet ylittyivät tältä pojalta helposti! Pidätteet menivät läpi ja laukassa säilyi koko radan ajan selvä tahti. Sarjalla Viski hyppäsi myös reippaasti, vaikka väliin tulikin kolme askelta. Ratsasta rohkeammin isompia askelia orin kanssa jolloin väliin ei tarvita kahta enempää. Lopulta sarjakin lähti onnistumaan hyvin, hienoa! Tämä on virtuaalitalli! Ulkoasun ja otsikon kuvien © ajattar. / Yeneva Kopiointi kielletty sakkojen uhalla! |